sunnuntaina 20. joulukuuta 2009

Joululoma! :)

Perjantaina alkoi vajaa kolmen viikon mittainen joululoma, vihdoinkin. :) Sikainfluenssa ja keuhkokuumekin on muutama viikko sitten sairastettu, ja sairaalassakin käväisty, joten en ole ehtinyt kunnolla neulomaan. Neuleita on kuitenkin tulossa pukinkonttiin muutama, mutta niitä ei täällä voi esitellä, tiedätte kai miksi. ;D Ja tänään on satanut lunta koko päivän, varmaan jo 20cm, ja luistelemassa käyty. :)

Nyt toivotan teille kaikille oiken mukavaa joulua!! :)

sunnuntaina 25. lokakuuta 2009

Ratsastuslapaset


Tein itselleni ratsastukseen sopivat lapaset, ja pikkurillin neuloin erikseen, jotta pystyisin ratsastamaan oikealla ohjasotteella.


Lanka 7 veljestä
Puikot 3½ mm
79 g



Kuvissa söpöilee hoitoponini. <3

maanantaina 10. elokuuta 2009

Neulegraffiti ja synttärit

Heti kun näin Kristiinankaupungissa Pötkylän neulegraffitin, innostuin niistä itsekin. Äiti halusi autoonsa vaihdekeppiin vaaleanpunaisen "neulegraffitin" jonka neuloin seiskaveikasta.

Vaaleenpunanen väri näkyy vähän huonosti tossa ylemmässä kuvassa..


Lisäksi blogillani on tänään 1-vuotis ja mulla 14-vuotis synttärit. :D


perjantaina 7. elokuuta 2009

Matkailua


Kuka tunnistaa omakseen?? Bongattiin Kristiinankaupungista neulegraffiti vanhasta kaivosta. :)


Raumalla oli lankakauppa nimeltään Lankataivas. Harmi vaan, kun se oli kiinni... :P (kaupan nimi näkyy ikkunasta aika huonosti...)

Niskalenkkislipari

Eilen ostin napit Eurokankaasta ja ompelin ne slipariini. Eli malli on omasta päästä, lankana Jussi, ja pitsikuvio uusimmasta Novitasta (Syksy).



Alla: Eka ajattelin kiinnittää olkaimet toisiinsa solmimalla, mutta napit olivatkin paremmat. :)

perjantaina 17. heinäkuuta 2009

Lankaostoksia




Käytiin tänään Korialla lankaostoksilla, matka sujui mukavasti neuloen äidin tummanharmaata resori- säärystintä. :) Korialta tuli mukaan 1500g lankaa, ja kaikille on tarkoitus: 600g valkoista Kaarnaa = bolero & tyynynpäälliset, 400g v.sinistä Rose Mohairia = äidille jakku, 200g ruskeaa Tennesseetä = äidille toppi/slipoveri ja 300g t.harmaata 7veljestä = siskolle slipoveri. Nyt ei ainakaan tekeminen lopu. :D

Toi vaaleampi harmaa työ on mun ite suunnittelema, eli siitä tulee... öö.. miten sen nyt sanoo, niskalenkki slipoveri. ;D Pitsineuleen katsoin uusimmasta Novitasta (joku jakku se tais olla). :)



Kesän alussa Viron matkalta tuli ostettua pari kerää aika ohutta villalankaa. En vaan vielä tiiä, tuleeko niistä kirjoneulelapaset jonkun toisen langan kanssa, vaiko jotain isompaa. :)



tiistaina 9. kesäkuuta 2009

Kesäloma!!

Jee, vihdoinkin kesäloma! :D Lomalla tulee matkusteltua paljon, joten bloggaaminenkin jää vähemmälle... Viimeisellä kouluviikolla sain valmiiksi siskolleni ruskean boleron, joka oli tarkoituksena antaa vasta kesäloman lopussa siskon synntärilahjaksi, mutta koska peruskoulu päättyi, piti olla hienona, ja bolero pääsikin käyttöön. :P Lankana on Novitan Tennessee, ja ohje on uusimmasta Novitasta (Kesä 2009).

lauantaina 9. toukokuuta 2009

Moikka!

Kokeita on ollut niin paljon, että ei ole kerennyt neuloa, eikä blogata! :) Nyt on jo vähän helpottanut, ja tässä kuukausi sitten valmistuneita töitä:





Korvaläppäpipo on neulottu lähinnä tallille. Lankana on kaksinkertainen 7veljestä ja Jussi. Ohje on kirjasta Myssystä Sukkiin.

Koulussa välityönä neuloin siskolleni lapaset myssyn kaveriksi. Lanka Isoveli.


(Myssy jonka tein siskolleni joululahjaksi)

lauantaina 28. maaliskuuta 2009

Pikku-sukat

Neuloin Teddyn jämistä ja 7veljeksestä vauvalle sukat. Malli on ihan omasta päästä ja lankaa kului yhteensä 73g.

perjantaina 6. maaliskuuta 2009

Teddy-kaulahuivi

Valmiiksi sain monta viikkoa sitten Teddystä kaulahuivin. En ole ehtinyt ottaa siitä kuvaa, enkä laittaa sitä tänne blogiin... :P Pituus on reilu 2 metriä ja lankaa kului 255g.