torstai 30. lokakuuta 2008

Pipo valmiiksi!

Tänään sain kaverini synttärilahjan valmiiksi. :) Tupsu on siis Novitan Kaarnaa, jota sain kolme kerää yhden hinnalla, koska siinä on likaa (jota on oikeasti tosi vähän). :D




Pipon ohje on omasta päästäni, mutta eihän siihen mitään erikoista ohjetta tarvitakkaan, kun tietää silmukkamäärän. :)



Tänään aion jatkaa vielä Kanerva- huivia (joka ei ole edistynyt varmaan silmukkaakaan) :P

keskiviikko 29. lokakuuta 2008

Joulu-töitä

Elikkäs, lupasin että kerron töistäni tänään. :)
Tässä ne tulevat:


Ompelin uusista kankaistani pienen joulupussin. Sinne voi siis laittaa jouluna kaikkea hyvää, vaikka pipareita tai karamelleja. :D Ohjeen otin juuri pari päivää sitten postista tulleesta Lämmin joulu-kirjasta. :)


Heijastimien kaikki materiaalit ovat Tiimarista. (siis helmet, nauha, huopalevy ja silitettävä heijastinkangas)


Koska kaverillani on synttärit lauantaina, ajattelin tehdä hänelle tällaisen pipon. Lankana on Novitan Isoveli Colori. Pipoon tulee vielä valkoisesta Novita Kaarnasta tupsu.



(Pipon alareuna käännetään ylös)

tiistai 28. lokakuuta 2008

Palkinto! :)

Sain tällaisen palkinnon siskolta, srinityltä ja puikotukselta.
Kiitos tosi paljon, tämä olikin eka palkinto jonka blogimaailmassa olen saanut. :)




Säännöt:
1) Valitse viisi blogia, joita arvostat luovuuden, kuvituksen, mielenkiintoisen sisällön ja/tai blogosfääriin tehdyn panostuksen johdosta millä tahansa maailman kielellä.
2) Jokainen annettu palkinto on henkilökohtainen ja sitä annettaessa mainitaan blogin kirjoittajan nimi sekä linkitetään palkittavaan blogiin.
3) Palkinnonsaaja panee palkinnon logon blogiinsa.
4) Logo tulisi linkittää alkuperäispalkinnon osoitteeseen.
5) Palkinnonsaaja julkaisee säännöt omassa blogissaan. Kansainvälisen, Uruguaysta alkunsa saaneen palkinnon alkuperäiset säännöt ovat tässä.

Päätin antaa palkinnon näille blogeille, joissa on aina kaikkea kivaa katseltavaa :)

1)Sisko, Sisko neuloo
2)Neulova äiti, Äiti neuloo..kun ehtii!
3)Tikru, MadeByMyself
4)Elina, Elinan neuleblogi
5)Vilma, Sisäinen villapaita

Olisin antanut palkinnon vielä muillekin blogeille, mutta sai olla vain 5... :P

Nyt en ehdi kertoa töistäni, koska pitää lukea huomiseen fysiikan kokeeseen. Esittelen huomenna niitä sitten. :)

sunnuntai 12. lokakuuta 2008

Valmista tuli!! :)

Sain äsken valmiiksi säärystimet, ja piti sitten tulla heti esittelemään niitä täällä. :) Eli lankana on Novitan Hip Hop ja säärystimiin meni noin 90g (piti saada lankavarastoa pienemmäksi, jotta voisi tulla uusi lankoja lisää :D ).




( Kuvassa näkyvän jakkaran olen itse tehnyt joskus 4. luokalla )


Viime viikolla sain koulussa tekemäni housut kotiin (olivat siellä näytillä :D ). Malli on Suuri Käsityö-lehdestä (en muista mikä numero), ja kangas on Eurokankaasta.



Voin vielä esitellä tässä mun puikkopussin, jonka olen tehnyt kesällä. Pussissa on vetoketju, vuori ja pieni tasku, johon alla oleva neulakotelon/-kirjan voi laittaa. Neulakotelon sain siskoltani synttärilahjaksi kesällä. Ohje on kirjasta Tildan tapaan. Kotelolla on ollut paljon käyttöä, eikä neulat häviä minnekkään. Suosittelen!! :)




Kaikki lasipurkit ovat hyvä keksintö. :) Purkkeihin voi laittaa vaikka mitä pikkutavaraa. Itse olen laittanut purkkeihin virkkuukoukut, napit, vetoketjut ja nepparit. Purkit ovat sänkyni päädyssä hyllyssä, joten kun neulon, tavarat on helppo ottaa sieltä. :)



Ja sitten, lankavarastoni:
Kesällä Jyskin alennusmyynnistä löytyi ihan niin kuin langoille tarkoitettu varasto. :) Nyt lankani ovat hyvässä järjestyksessä värikoodien mukaisesti. :)
Alimmaisena: harmaat, mustat ja valkoiset
Keskimmäisenä: siniset ja vihreät
Ylimmäisenä: kaikki loput, jotka ei mahtunut noihin kahteen alimmaiseen :DD


perjantai 10. lokakuuta 2008

Novita Talvi saapui! :D

Jee!! Tänään tuli uusi Novita! Ihania juttuja tässäkin numerossa. :)

Erityisesti tykkäsin tyynyistä malli 67,


kaikista joulukoristeista (mallit 74-79) ja hupparista malli 112.



Novita-lehdessä oli myös mainos Suomen Kädentaidot messuista Tampereella 14.-16.11.2008 ja Kadentaito-tapahtuma Helsingissä 7.-9.11.2008. Taidampa jompaankumpaan mennä katselemaan. :)

sunnuntai 5. lokakuuta 2008

Kanerva-huivi

Aloitin torstaina ensimmäisen pitsihuivini, jonka ohje on Ullasta . Kiitos vielä vinkistä Sisko! :) Kuvio on hieman hankala, mutta kyllä se siitä. :) Lankaa on aika inhottava purkaa, mutta onneksi en ole vielä joutunut purkamaan kuin pari kertaa vaan. :D



Alla tarkempi kuva kuviosta:



Ohje: Kanerva
Lanka: Novita Rose Mohair
Puikot: 5,5mm


Näpertelin vielä pari päivää sitten ensimmäiset joulukoristeet. Sydämet on tehty neulahuovutuksella. :) Ompelin vielä reunoihin pykäpistoilla koristeet (lankana on 7veljestä).